Luomuraaka-aineiden eroja tavanomaisiin verrattuna 

Luomuraaka-aineet käyttäytyvät ruuanvalmistuksessa pääsääntöisesti samalla tavalla kuin tavanomaiset raaka-aineet. On kuitenkin olemassa joitakin jalostettuja luomutuotteita, joiden koostumus on erilainen johtuen luomulainsäädännöstä, valmistustekniikasta tai raaka-aineen tuotanto-olosuhteista. Koska luomuelintarvikkeiden valmistukseen saa käyttää vain vähän lisäaineita, tulee niiden säilytyksessä noudattaa erityisen huolella oikeita lämpötiloja ja säilytysaikoja.

Luomumaitoa ei homogenoida

Luomumaitoa ei saa homogenoida, jolloin luomukevytmaidon pinnalle nousee rasvakerros säilytyksen aikana. Tämä on enemmän kosmeettinen ongelma ja hoituu helposti ravistamalla purkkia hyvin ennen avaamista. Luomumaitoon ei myöskään lisätä D-vitamiinia.

Pienet erät voivat aiheuttaa laatuvaihteluita

Luomujauhoja jauhavat erikokoiset myllyt. Jos luomujauhot hankitaan paikallisilta pienmyllyiltä, kannattaa muistaa, että niiden käsittelemät viljamäärät ovat pieniä. Näin jauhojen laatu saattaa eri vuosina vaihdella huomattavasti. Luomujauhojen käyttömäärää leivonnassa kannattaa siten testata aina, kun vaihdetaan tavarantoimittajaa tai siirrytään käyttämään uuden sadon tuotteita.

Erilaiset luomusokerit

Luomusokeria on saatavana lähes kokonaan valkaistuna juurikassokerina, joka on Pohjoismaissa tuotettua. Tämä sokeri käyttäytyy leivonnassa tavanomaisen sokerin tapaan. Lisäksi myynnissä on erilaisia ruokosokeripohjaisia luomusokereita. Näiden tummuusasteet vaihtelevat sen mukaan, minkä verran niissä on melassia mukana. Raakaruokosokeria voidaan käyttää sellaisiin leivonnaisiin ja jälkiruokiin, joihin karamellimainen maku ja tumma väri sopivat. Lisäksi se soveltuu erinomaisesti kahvin ja teen makeuttamiseen.

Luomurypsiöljy yleensä kylmäpuristettua

Suomessa myytävä luomuöljy on yleensä kylmäpuristettua rypsiöljyä. Sen maku on voimakkaampi kuin tavanomaisen ns. kuumapuristetun rypsiöljyn. Lisäksi luomurypsiöljyn väri on yleensä tummempi. Luomurypsiöljyä voidaan käyttää paistamiseen, leivontaan ja salaatinkastikkeisiin tavanomaisen öljyn tapaan. Joillekin maku vaatii totuttelua, toiset ihastuvat siihen välittömästi.

Liemivalmisteiden ja mausteseosten lisäaineet

Luomulainsäädäntö asettaa rajoituksia lisäaineiden käytölle, joten luomuraaka-aineita käyttävän ammattikeittiön tulisi kiinnittää huomiota erilaisten liemivalmisteiden ja valmiiden mausteseosten koostumukseen. Lähes kaikki markkinoilla olevat tavanomaiset liemivalmisteet sisältävät aromivahvennetta E621 (natriumglutamaatti), joka on luomussa kielletty. Tätä lisäainetta on myös aromisuolassa sekä monissa muissa maustesekoituksissa. Tavanomaiset liha- ja kasvisliemijauheet voidaan korvata luomukasvisliemijauheella ja luomumausteilla. Ruokaan saadaan makua käyttämällä aitoja tuoreita raaka-aineita.

Leivinjauhe ja vanilliinisokeri

Luomulainsäädäntö kieltää myös keinotekoisten aromien, kuten vanilliinin käytön. Vanilliinisokerin tilalla käytetään aitoa vaniljaa. Myöskään leivinjauhetta ei luomuleivonnassa saa käyttää, vaan se korvataan soodalla tai hirvensarvisuolalla.

Lue lisää luomutuotteista ja luomutuotannosta 

-sivustolta

Mainostoimisto Kuopio | Digitoimisto | Internet -sivut